Topi Sorsakoski & Agents


Uutiset

13.06.2011

Go Go -cd kaupoissa ke 15.06 - paitsi kaikissa ABC-myymälöissä jo tänään. Vinyyli kesäkuun lopussa.

 Go Go on ensimmäinen Agents & Vesa Haaja –albumi. Nimensä veroinen pitkäsoitto ammentaa erityisesti 60-luvun puolivälin amerikkalaisesta go-go –musiikkiperinteestä. Kitaristi Esa Pulliaisen johdolla albumia uuden solistin kanssa on työstetty pikku hiljaa ja vähitellen palaset ovat loksahdelleet kohdalleen. Esa kuittaa: "Näinä aikoina tuntui tarpeelliselta tehdä levystä svengaava ja elämänmyönteinen kokonaisuus ilman turhaa jollotusta."

Go Go –levylle kappaleet löytyivät Esa Pulliaisen ja Vesa Haajan levyhyllyistä. Kaksitoista biisiä sisältävällä pitkäsoitolla pääosassa ovat suomenkieliset kappaleet, joista minkä tahansa voisi irrottaa radiosingleksi. Mausteena on kaksi instrumentaalia ja kolme englanniksi laulettua biisiä. Ei aikaakaan ja Sun lempes haluan – kappaleisiin Vesa Haaja on tehnyt suomenkieliset sanat, Haaveissain-biisissä Haaja on kirjoittanut sanat yhdessä Jukka Itkosen kanssa.

Go Go –albumi julkaistaan cd:nä ja vinyylinä. Avattava vinyyli on rajoitettu ja numeroitu 500 kappaleen erikoispainos, jossa on mukana pätkä Go Go –albumin alkuperäistä 24-raitaista magneettinauhaa, jolle levy on äänitetty. Vinyylin mukana tulee myös aitoustodistus, jossa on Esa Pulliaisen ja Vesa Haajan nimmarit. Vinyylin voi ostaa ennakkoon Levykauppa Äx:stä http://www.levykauppax.fi/artist/agents/go_go/278259/. Vinyyli julkaistaan kesäkuun loppupuolella.

Jos haluat hankkia itsellesi Agents & Vesa Haaja –cd:n jo tänään maanantaina 13.6, se onnistuu menemällä lähimpään ABC-liikennemyymälään.

[Etusivulle | Kaikki uutiset]